Teatteri

Dancer in the Dark

Enää ei tarvitse odottaa Emma Klingenbergin vapautumista ruotsinkielisiin musikaaleihin. Helsingin kaupunginteatteri teki mielestäni yllätysvedon roolittamalla täysin suomenkielisen näyttelijänsä Lumi Aunion Dancer in the Darkin päärooliin. Edellisinä vuosina Tuukka Leppänen osoittanut erinomaisuutensa näytellessään ruotsin kielellä Lillanin lavalla Once-musikaalissa. Silloin hänellä oli tukenaan juuri Emma Klingenberg tytön roolissa. Selman rooli musikaalissa on itsenäinen ja erittäin suuri. Hän …

Baletti

Prinsessa Ruusunen

Tuulahdus menneestä Prinsessa Ruusunen ei kuulunut alun perinkään klassisen baletin suosikkeihini. Päätin silti tarttua taiteiden yön lipputarjoukseen, jolla sai kaikkien permantopaikkojen hinnasta 30 prosentin alennuksen. Oopperatalon tunnelma on aina ainutlaatuinen, ja sen ansiosta voi paikan päällä nauttia myös hieman kevyemmistä teoksista. Yleensä istun oopperatalossa parvella, sillä sieltä näkee lavalle paremmin kuin permannolta. Permantopaikoilla on liian …

Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Tammisaari, ehdoton suosikkini

Hangosta jatkoimme matkaa reippaassa ja puuskittaisessa myötätuulessa Tammisaareen. Hieman ennen Tammisaaren putken alkua vaihdoimme purjeilta koneelle voimakkaan vastatuulen vuoksi. Perhepurjehdus on perhepurjehtimista, tokaisi aviomies ja olin hänen kanssaan tästä asiasta samaa mieltä. Kuten aina satamaan saavuttaessa meille on tärkeää löytää hyvä ruokapaikka. Koska olimme syöneet vähintään kohtuullisen määrän kalaa ja äyriäisiä lomapurjehduksemme aikana, päätimme ohittaa …

Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Linnakesaari Örö

Emme ole koskaan aikaisemmin purjehtineet näin kauas Kemiönsaaren saaristossa. Örö valikoitui satamaksemme sijaintinsa sekä mielenkiintoisen historiansa vuoksi. Vierasvenesatamassa oli 80 paikkaa veneille sekä opastus sopivaan kiinnityskohtaan. Olimme varmuuden vuoksi aikaisin liikkeellä, sillä nettisivujen mukaan Örö on suosittu vierailukohde erityisesti heinäkuussa. Toisaalta saman voisi todeta lähes jokaisen vierasvenesataman osalta kesälomakauden aikana. Satama itsessään sijaitsi viehättävässä poukamassa …

Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Idyllinen Kejsarhamnen Högsårassa

Heikohkojen tuulten vallitessa jatkoimme matkaa koneella ajaen Nauvosta kohti Paraisten porttia. Lomapurjehduksemme oli tullut siihen vaiheeseen, että kääntyminen kohti kotisatamaa oli ajankohtaista. Päätimme syödä toistamiseen Paraisten portilla lounasta sekä kysellä matkalla unohtuneen maasähköadapterin perään. Adapteri löytyi hienosti roikkumasta siitä sähkötolpasta, johon olimme sähköjohdon kytkeneet. Veneessä kannattaisi olla useampi adapteri jemmassa, sillä niiden unohtaminen satamaan tuntuu …

Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Nauvo, kansainvälisiä tuulia Turun saaristossa

Paraisten Portilta jatkoimme länteen päin ja reittietapiksi valikoitui Nauvo. Kumpikaan meistä ei ole käynyt Nauvossa aikaisemmin ja ehkä siksi Nauvon sataman suuruus hämmästytti meidät. Nauvoa lähestyttäessä itse satamaa ei voi nähdä, vaan se on suojassa poukamassa. Saapuvia veneitä on ottamassa vastaan satamatyöntekijä, joka kertoo veneelle vapaan kiinnityspaikan. Myös laiturilla on veneilijöitä auttamassa satamatyöntekijä, joka pitää …

Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Pizzaa Paraisten Portilla

Purjehtimiseen olen tutustunut pari vuotta sitten aviomieheni innostuttua purjehtimisesta. Olen purjeveneessä enemmän tai vähemmän ohjattava, ja yhä vieläkin eri satamissa vieraileminen on minulle päivän kohokohta. Tällä kertaa lähdimme aamulla aurinkoisesta Rosalasta kohti Paraisten Porttia. Meri oli lähes tyyni eli kahden metrin tuulen vallitessa ei kukaan käyttänyt purjeita. Moottorilla ajaen matka kesti hieman alle neljä tuntia. …

Teatteri

Sukellus suoraan syvään päähän 

Hangö Teatertreff: Porn Horror Musical 2 Olin enemmän kuin varuillani ostettuani lipun esitykseen Porn Horror Musical 2. Olin vuosi sitten keväällä ollut katsomassa Teatteri Viiruksessa kirjaimellisesti rajoja rikkovaa esitystä, jonka jälkeen jouduin pohtimaan omaa suhdettani teatteriin. Perinteisen tekstiin perustuvien näytelmien lisäksi on olemassa performatiivista teatteria, jota yleensä voi nähdä pienien teatteriryhmien ohjelmistossa. Porn Horror Musical …

Teatteri

Oliko aie paha?

Näytelmää Eichmannista voi pohtia myös Suomen lainsäädännön kannalta. Suomen lain mukaista rikosnimikettä pohdittaessa keskeinen kysymys on, oliko aie paha. Oliko Adolf Eichmannin tarkoitus paha vai ei? Näytelmän Eichmann puolustelee tekojaan oman edun tavoitteluna. Hän halusi vaan tulla nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi. Tapahtumaketju eteni yhdestä asiasta toiseen ja lopulta lopullinen ratkaisu vaikutti varsien erilaiselta kuin Eichmannin …

Teatteri

Ungen min får du aldrig

Muutamana vuonna on voinut huomata, että pääkaupunkiseudun teatterit ovat ottaneet ohjelmistoihinsa saman näytelmän. Tätä ei ole tapahtunut ainoastaan klassikoiden kohdalla, vaan myös nykykirjallisuuden uudehkoja teoksia on sovitettu näyttämölle pikatahtia. Viimeisimpinä esimerkkeinä näistä voi mainita näytelmät Kuka tappoi bambin ja Ronja Ryövärintytär. Mainittakoon toki, että näiden näytelmien yhtenä merkittävänä erona on näytelmien esityskieli. Suomen mittakaavassa näytelmien …