Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Kalana

Kalana osui meille kohteeksi puoliksi vahingossa, sillä sitä ei ollut näkyvissä satamaopaskirjassa vuodelta 2023. Olin ottanut Sorun museosta mukaan Hiiumaan kartan, jossa oli lueteltuna saaren vierasvenesatamat. Hiiumaan länsikärjestä löysimme Kalanan vierasvenesataman, ja päätimme Saarenmaan Triigin sijaan suunnata länttä kohti. Kalana on vasta kolmatta kesää toiminnassa, ja ainakin veneiden lukumäärästä päätellen se on tuntematon monelle muullekin …

Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Sõru

Matka Sõruun taittui nopeasti, sillä tuulet olivat suotuisat, ja satama sijaitsi lähellä Orjakun satamaa. Paikka oli varsin idyllinen ja muistutti luonteeltaan Orjakua. Satamassa oli useita purjeveneitä ja toimiva purjehduskerho. Satamaravintola keräsi väkeä sekä venesatamasta että Sõru-Triigi -lossia odottavista. Kuten niin usein aiemmin oli meillä taas kiire syömään maihin päästyämme. Tosin tällä kertaa sataman ravintola osoittautui …

Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Orjaku

Haapsalun satamasta irtautuminen ei ollut helpoimpia lähtöjä, sillä Grand Holm Marinan satama-allas on aika kapea. Onneksi tuulet olivat meille suotuisia, eli aamutuimaan niitä ei juurikaan ollut. Maanantaiaamuna tyhjentynyt satama tyhjeni entisestään, sillä myös naapuriveneet suuntasivat Haapsalusta eteenpäin. Päätimme lähteä kohti Hiiumaata ja siellä sijaitsevaa satamaa nimeltä Orjaku. Satamaa on kehuttu erityisesti ystävällisen satamaisännän ja erinomaisen …

Purjehtiminen

Lohusalu

Tuulten noustessa ja moottorin hihnan vinkuessa epämiellyttävästi oli mukava saavuttaa aallonmurtajan takana oleva Lohusalun satama. Huolimatta aallonmurtajan valmentamista aalloista oli kiinnittyminen rantaan silti hankalaa. Satamavahti ja viereisen veneen purjehtija auttoivat meitä, sillä kiinnittyminen samaan poijuun toisen veneen kanssa oli yllättävän vaikeaa. Poijuun ei yltänyt veneen kannelta, sillä se oli lähes vedenpinnan alla. Yhteistyöllä tästäkin selvittiin, …

Historia Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Tallinna

Saavuimme Tallinnaan Porkkalasta kevyen tuulen saattelemana. Tämä tarkotti käytännössä ajamista koneella lähden yli, ja matka-aika lyheni viiteen tuntiin. Olimme etukäteen soittaneet tulostamme Tallinnan vanhaan satamaan, ja saimmekin sieltä laituripaikan veneellemme. Satamaan saavutaan kapeaa kanavaa pitkin, ja matkustajasataman vieressä oleva kääntösilta on käännettävä, jotta veneet pääsevät satamaan. Lipuminen veneen kannella istuen läpi ihmisten reunustamaa rantaa oli …

Teatteri

This is NOT Stalker

Ensimmäistä kertaa ikinä ajattelin kesken esitystä jääkiekkoa. Venäjällä KHL-liigassa pelannut Teemu Pulkkinen sai pikalähdön Kiekko-Vantaan miehistöstä jatkettuaan pelaamista Venäjällä vielä Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Pulkkisen potkuihin vaikutti voimakkaasti jääkiekkoyleisö mielipide mahdollisine tulevine katsojaboikotteineen. Ratkaisu oli tässä tapauksessa helppo: Pulkkinen sai kenkää. This is not Stalker -esityksessä epätoivoinen Sirius Teatern yrittää saada esitysoikeuksia kuuluisan venäläisen ohjaajan …

Luokittelematon Teatteri

Uuteen nousuun

Uuteen nousuun nostettiin uudelleen Q-teatterin kevään ohjelmistoon, mikä osoittautui hyväksi ideaksi. Kevään esitykset ovat jo tässä vaiheessa helmikuuta loppuun varattuja. Onnistuin saamaan itselleni torstai-illan esitykseen vapaan paikan eturivin ensimmäisiltä penkeiltä. Vaikka olin ehdottoman tyytyväinen siitä, että ylipäätään pääsin esitykseen, en voinut olla kadehtimatta katsomon keskikohdalla istuneita katsojia. He eivät todennäköisesti joutuneet kurkistelemaan juhlasalin seinän toiselle puolelle tai istumaan vinottain yli kolmea tuntia. Esityksen kuluessa …

Luokittelematon

Kumlinge

Ahvenanmaan vierasvenesatamissa on monta yöpymisen arvoista satamaa, ja Kumlinge on ehdottomasti yksi sellainen. Satamaan on helppo saapua ja siellä on satamaoppaan mukaan tilaa 60 veneelle. Saimme paikan aivan laiturin päädystä, mutta olimme kuitenkin suojassa suorilta aalloilta. Netti toimi alueella hyvin, vaikka paikoitellen huomasikin, että emme enää ole lähellä Ahvenanmaan keskussaarta. Kumlingessa saimme todella hyvää palvelua …

Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Maarianhamina, kuusi päivää ja kuusi yötä

Lomapurjehduksemme aikana vietimme Maarianhaminassa yhteensä kuusi vuorokautta, joista puolet ajasta olimme kiinni Itäsatamassa ja puolet Länsisatamassa. Lähtiessamme Rödhamnista oli Itäsatama loogisempi satama meille, kun taas saapuessamme lännen puolelta ei Itäsatamaan kannattanut edes yrittää. Maarianhaminan toiselta puolelta toiselle pääsee kyllä veneen kanssa, tosin matkalla olevaa siltaa ei onnistu purjehdusveneellä alittamaan. Emme huomanneet sillan korkeutta kartasta, ja …

Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Käringsund, aurinkoinen ja kaunis satama

Pääsaaren kiertäminen pohjoisen puolelta oli vaikeampaa, mitä olin etukäteen kuvitellut. Sivuttaisaallokko keikutti venettä useamman tunnin ajan, mikä oli oikeastaan aika kamalaa. Matkanteko helpotti vasta kääntyessämme reitille saarten suojaan. Siellä purjehtiminen oli mukavaa ja leppoisaa. Koska emme etukäteen tienneet, miten kauan matkateko veisi, olimme varanneet Dockspotin kautta meille paikan satamaan. Saapuessamme seitsemän tunnin päivälegiltä satamaan olimme …