Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Pohjoispuolen Hamnsundet

Bomarsundista jatkoimme pohjoiseen tarkoituksenamme kiertää Ahvenanmaa. Satamakirjassa pohjoisen puolelle on merkittynä ainoastaan kaksi satamaa, joista toisesta olemme kuulleet kaikilta veneilijöiltä van hyvää sanottavaa. Valitettavasti Havsviddenin 20 paikkaa olivat aivan buukattuja useiksi päiviksi eteenpäin. Päädyimme purjehtimaan Hamnsundetiin, joka sekin vaikutti aika pieneltä vierasvenesatamalta. Olin varannut sähköpostilla meille paikan satamasta etukäteen. Saapuessamme satamaan siellä oli vielä tilaa …

Historia Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Bomarsund, pilkahdus menneistä ajoista

Matka Kastelholmasta Bomarsundiin oli mukavan lyhyt ja jopa osittain tuulinen, joka tarkoitti etenemistä ekologisesti purjeilla. Helteiden saapuessa tuulet yleensä kuolevat pois, ja itse purjehtimisesta tulee huomattavasti haastavampaa. Matkan jännittävin osuus osui juuri Kastelholmasta pois lähdettäessä, sillä 22 metrin korkeudessa oleva sähköjohto tuntui roikkuvan uhkaavasti veneemme maston alapuolella. Vaikka veneen laskennallinen korkeus oli muutamia metrejä vaadittua …

Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Miellyttävä ja historiallinen Kastelholma

Kastelholmassa sijaitseva vierasvenesatama Marina Melina osoittautui pieneksi keitaaksi Ahvenanmaan keskellä. Olimme onneksi ajoissa liikkeellä, niin pääsimme kiinnittymään vaivatta uloimmaiseen laituriin. Veneestämme oli suora näkyvyys viereiselle golfkentälle ja Kastelholman linnaan. Puitteet vierailullemme olivat mitä mahtavimmat. Satama itsessään oli mukavan aktiivinen ja miellyttävä vilkkaan ravintolan ympärillä. Satama oli erittäin siisti ja siinä oli saatavilla kaikki palvelut, joita …

Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Bromarv – pakopaikka myrskylle

Tuulilukemien yltyessä ja iltapäivälehdistön myrskyä hehkuttaessa pohdimme järkevintä tuulensuojaa myrskytuulille. Päätimme lähteä Hangosta suoraan ylöspäin kohti Raaseporin Bromarvia. Vierasvenesatamassa oli useita vapaita paikkoja kiinnittymiseen. Saavuimme paikalle jo ajoissa ennen luvattua Ulla-myrskyä. Sataman palvelut olivat hyvät ja satama itsessään oli varsin rauhallinen ja erittäin siisti. Heti satamassa sijaitsi ravintola, joka toimi myös satamakonttorina. Vuokrasimme ensimmäiseksi illaksi …

Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Hanko ennen Regattaa

Kesäisin on tullut tavakseni viettää Hangossa lähes viikko sekä teatterin että purjehduksen merkeissä. Alkukesän Teaterträff oli tänäkin vuonna mielenkiintoinen kokoelma draaman jälkeistä teatteria. Purjehduksen suhteen Hangosta tuli tällä kertaa ainoastaan pikapysäkki matkalla kohti Ahvenanmaata. Puuskaiset tuulet siivittivät meitä Barösundista sisäreittiä Hankoon, joten purjehdukselle jäi tällä kertaa tilaa vain paikoitellen. Itseäni on aina enemmän kiinnostanut purjehtimisen …

Luokittelematon

Sinun, Margot

Meri Valkaman Sinun, Margot ei ilmestyttyään päässyt suosikkikirjojeni joukkoon. Oikeastaan en ole vielä tavannut yhtään kirjan lukenutta ihmistä, joka olisi hehkuttanut sitä edes jollain tasolla. Teatteriversio sekä avasi että syvensi kirjasta jääneitä mielikuvia henkilöistä ja heidän käytöksestään. Esityksen jälkeen ymmärsin paremmin motiiveja eri henkilöiden toiminnan takana ja aikakauden merkitystä siihen, millaisia ihmisistä muodostuu. Lapsiperheen elämän …

Teatteri

Boris Godunov – huvia koko rahan edestä?

Esityksen valinta ainoastaan sen nimeen tukeutuen osoittautui tällä kertaa lähes vääräksi toimintatavaksi. Katsojakokemustani Boris Godunovista voisi verrata vieressäni istuvaan nuoreen naiseen ja hänen koko esityksen ajan kestäneeseen projektiin juoda yksi lasillinen teatterin punaviiniä. Hänen ei selvästikään tehnyt mieli juoda viiniä, mutta koska siitä oli kuitenkin maksettu, oli se pakko juoda viimeistä pisaraa myöten. Suhdettani esitykseen …

Teatteri

Premiär på fredag: Öppningen – Insomnia i fyra lager sand

Turboteatteria taidealojen ammattilaisille? Turboteatterin ideana Viiruksessa on luoda esitys tyhjästä ensi-iltaan viikon kuluessa. Dramaturgit ovat saaneet idean näytelmäänsä vieraillessaan baarissa yhtenä iltana. Kyseessä on siis pikemminkin prosessiluontoinen toimintamalli, joka osallistaa työryhmän valmistamaan yhden ainoan esityksen yleisölle. Ensi-illan jälkeen työryhmä vaihtuu näyttelijöitä lukuun ottamatta ja ryhmä aloittaa seuraavan prosessin valmistelun. Idea kuulostaa hauskalta, mutta saako näistä pikanäytelmistä …

Teatteri

Minna Craucher

Espoon teatterin syksyn musikaali kertoo kansainvälisen seikkailijattaren Minna Craucherin elämästä 1920-1930 -lukujen Suomessa. Hänen tiensä kuritushuonevanki Maria Lidellistä kirjailijasalongin pitäjäksi oli varsin erikoinen. Maria Lindell huijasi kaikkia keksimällä itselleen loistavan menneisyyden ja kuuluisat tuttavat. Maistiaiset makeasta elämästä veivät Mariaa, tai tässä vaiheessa Minnaa, eteenpäin kohti uusia unelmia. Hän päätyi perustamaan Helsinkiin salongin, jossa vierailivat ylläpidettävänä …

Teatteri

Aivan liian monta tarinaa

En muista nähneeni vähään aikaan esitystä, jonka jotain kohtausta olisi kommentoitu katsomosta käsin muun kuin kuiskaajan toimesta. KOM-teatterin Seitsemän tarinaa häpeästä oli joillekin katsojille liikaa. Ensimmäisen tarinan masturbaatioakti tuotti kuuluviin eturivistä kommentin:”Olipa typerä kohtaus”. Kohtauksen jälkeen teatterisalista poistui kolme ihmistä. Ehkä kolme ihmistä ei ole kovin suuri osa loppuunmyydystä katsomosta. Silti sen voi laskea kannanotoksi, …