Meri Valkaman Sinun, Margot ei ilmestyttyään päässyt suosikkikirjojeni joukkoon. Oikeastaan en ole vielä tavannut yhtään kirjan lukenutta ihmistä, joka olisi hehkuttanut sitä edes jollain tasolla. Teatteriversio sekä avasi että syvensi kirjasta jääneitä mielikuvia henkilöistä ja heidän käytöksestään. Esityksen jälkeen ymmärsin paremmin motiiveja eri henkilöiden toiminnan takana ja aikakauden merkitystä siihen, millaisia ihmisistä muodostuu. Lapsiperheen elämän kuvaus, erityisesti ensimmäinen joulu DDR:ssä, tuntui ihanan realistiselta. Puolisot riitelevät ja rakastavat toisiaan ja lapsiaan. Välillä kaikki sujuu kuin unelma, ja välillä mistään ei tule mitään. Näytelmässä on lopulta kysymys valinnasta: Kuka valitsee ja kenet.
Näyttelijäntyö on erittäin onnistunutta läpi koko esityksen. Erityisesti kehuja ansaitsee näyttelijöiden eläytyminen lapsen rooliin. Satu Tuuli Karhu muuttui konkreettisesti lapseksi silmieni edessä, mikä oli katsojakokemuksena todella hämmentävää. Sara Soulien Louise oli energinen ja kaunis Itä-Saksan oma vaihtoehto lapsiperheen ongelmien kanssa kamppailevan suomalaisen vaimon tilalle. Markusta esittävä Martin Bahne ajautuukin Louisen verkkoihin, mutta joutuu lopulta pettymään kaikkeen elämässään. Louiselle kelpaa ainoastaan tyttö ja Markus. Markuksella ilman tyttöä ei ole Louiselle mitään arvoa. Myös DDR:lle ja sosialismille kävi kalpaten: Systeemi, jota Markus ihaili ja johon hän luotti, romahti maan mukana.
Kirjan tarinan tuntevana aikakausien nopea vaihtuminen ei tuntunut epämukavalta. Viljan tarina eteni loogisesti kuljettamalla Viljan lapsuutta ja nykyaikaa rinnakkain. Olisin toivonut Äiti Rosan hahmoon enemmän syvyyttä, sillä häneen yhdistetty DDR:n radikaaleissa taidepiireissä viihtyminen jäi pariksi irralliseksi lauseeksi. Viljan perheen olisin jopa jättänyt kokonaan pois, sillä se tuntui välillä Viljan henkilöhahmon kliinisyyden huomioiden täysin pinnalliselta. Tällöin itsessään toimivalta vaikuttanut ratkaisu aikakausien rinnakkain kuljettamisesta ei olisi ollut mahdollinen.
Endometrioosin pikadiagnosointi 80-luvun Itä-Saksassa herätti minussa hieman hämmennystä, enkä muistanut, puhuttiinko kirjassa asiasta mitään. Asian esiin nostaminen vaikutti tarpeettomalta näytelmän päivitykseltä ja siinä mielessä yleisön kosiskelulta. Samoin Tsernobylin lisääminen omana kohtauksenaan tuntui turhalta. Esityksen lähes kolmen tunnin pituutta olisi voinut lyhentää jättämällä kohtaus kokonaan pois. Tarpeellisen juonensiirtymän olisi voinut toteuttaa pikaisella puhelinkeskustelulla, jota muutenkin käytettiin esityksessä paljon.
Esitys, kuten sen pohjana oleva kirjakin, jättää täysin avoimeksi sen, mitä tapahtuu Viljalle ja Louiselle myöhemmin. Myöskään Rosan ja Viljan suhteen jatkosta ei kerrota mitään. Toivoisin, että myös Meri Valkama jättäisi aiheen tähän. Tämä on hyvä näin.