Esityksen valinta ainoastaan sen nimeen tukeutuen osoittautui tällä kertaa lähes vääräksi toimintatavaksi. Katsojakokemustani Boris Godunovista voisi verrata vieressäni istuvaan nuoreen naiseen ja hänen koko esityksen ajan kestäneeseen projektiin juoda yksi lasillinen teatterin punaviiniä. Hänen ei selvästikään tehnyt mieli juoda viiniä, mutta koska siitä oli kuitenkin maksettu, oli se pakko juoda viimeistä pisaraa myöten. Suhdettani esitykseen voisi kuvata samalla tavoin. Koska olin ostanut esitykseen lipun, oli se pakko katsoa loppuun asti. Lasillisen viiniä olisin kyllä saanut juotua reippaasti ennen väliajan alkua.
Päällimmäisenä teatterista poistuessa minut valtasi harmitus esityksen epätasaisuudesta. Esityksen alku oli jopa hyvä, karhu oli varsin toimiva hahmo lavalla ja taustalle heijastetut videot olivat erittäin mielenkiintoisia. Näyttelijöiden sijaan huomioni hakeutuikin taustalla pyörivään videoon. Esityksessä käytetyt nuket kuuluivat myös ehdottomasti illan pluspuolelle. Puškinin edesottamuksia olisin mielelläni seurannut pidempäänkin. Sen sijaan suolistonsisäistä seikkailua en jaksanut katsoa edes vuosia sitten valmistuneessa elokuvassa.
Näyttelijäntyössä itsessään ei ollut mitään vikaa. Kohtaukset olivat korostetun brechtiläisiä ja jopa itse esityksen mielekkyyttä epäiltiin useaan otteeseen. Tästä voin olla ehdottoman samaa mieltä. Katsomon valtasi kollektiivinen inhotusreaktio, kun näyttelijät pohtivat neitsyen ruumiinaukkojen määrää. Samalla taustalle heijastettu kuva lapsesta oli mielestäni liikaa. Lapsi oli aseteltu kuvaan Botticellin Venuksen syntymän tavoin. Itse olisin voinut jättää mukaan renkutuksen ruumiinaukkojen määrästä, mutta jättänyt jumalattaren kuvaan paikoilleen.
Koko esitystä vaivasi mielestäni kyvyttömyys saada siitä mielekästä pakettia aikaiseksi. Sinänsä itsessään hyvistä kohtauksista ei työryhmä saanut muodostettua loogisesti etenevää kokonaisuutta. Väliaika tuntui kestävän ikuisesti, ja siitä jäi vaikutelma, että esitystä yritettiin pidentää jopa tällä tavoin. Mielestäni parempi vaihtoehto olisi ollut materiaalin karsiminen niin, että se tiivistettäisiin hieman yli tunnin väliajattomaksi paketiksi. Silti esitykseen jäisi jäljelle miehenkin toiveominaisuuksiin liitettyä leikillisyyttä.