Näyttää: 11 - 17 of 17 tulokset
Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Bromarv – pakopaikka myrskylle

Tuulilukemien yltyessä ja iltapäivälehdistön myrskyä hehkuttaessa pohdimme järkevintä tuulensuojaa myrskytuulille. Päätimme lähteä Hangosta suoraan ylöspäin kohti Raaseporin Bromarvia. Vierasvenesatamassa oli useita vapaita paikkoja kiinnittymiseen. Saavuimme paikalle jo ajoissa ennen luvattua Ulla-myrskyä. Sataman palvelut olivat hyvät ja satama itsessään oli varsin rauhallinen ja erittäin siisti. Heti satamassa sijaitsi ravintola, joka toimi myös satamakonttorina. Vuokrasimme ensimmäiseksi illaksi …

Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Hanko ennen Regattaa

Kesäisin on tullut tavakseni viettää Hangossa lähes viikko sekä teatterin että purjehduksen merkeissä. Alkukesän Teaterträff oli tänäkin vuonna mielenkiintoinen kokoelma draaman jälkeistä teatteria. Purjehduksen suhteen Hangosta tuli tällä kertaa ainoastaan pikapysäkki matkalla kohti Ahvenanmaata. Puuskaiset tuulet siivittivät meitä Barösundista sisäreittiä Hankoon, joten purjehdukselle jäi tällä kertaa tilaa vain paikoitellen. Itseäni on aina enemmän kiinnostanut purjehtimisen …

Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Tammisaari, ehdoton suosikkini

Hangosta jatkoimme matkaa reippaassa ja puuskittaisessa myötätuulessa Tammisaareen. Hieman ennen Tammisaaren putken alkua vaihdoimme purjeilta koneelle voimakkaan vastatuulen vuoksi. Perhepurjehdus on perhepurjehtimista, tokaisi aviomies ja olin hänen kanssaan tästä asiasta samaa mieltä. Kuten aina satamaan saavuttaessa meille on tärkeää löytää hyvä ruokapaikka. Koska olimme syöneet vähintään kohtuullisen määrän kalaa ja äyriäisiä lomapurjehduksemme aikana, päätimme ohittaa …

Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Linnakesaari Örö

Emme ole koskaan aikaisemmin purjehtineet näin kauas Kemiönsaaren saaristossa. Örö valikoitui satamaksemme sijaintinsa sekä mielenkiintoisen historiansa vuoksi. Vierasvenesatamassa oli 80 paikkaa veneille sekä opastus sopivaan kiinnityskohtaan. Olimme varmuuden vuoksi aikaisin liikkeellä, sillä nettisivujen mukaan Örö on suosittu vierailukohde erityisesti heinäkuussa. Toisaalta saman voisi todeta lähes jokaisen vierasvenesataman osalta kesälomakauden aikana. Satama itsessään sijaitsi viehättävässä poukamassa …

Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Idyllinen Kejsarhamnen Högsårassa

Heikohkojen tuulten vallitessa jatkoimme matkaa koneella ajaen Nauvosta kohti Paraisten porttia. Lomapurjehduksemme oli tullut siihen vaiheeseen, että kääntyminen kohti kotisatamaa oli ajankohtaista. Päätimme syödä toistamiseen Paraisten portilla lounasta sekä kysellä matkalla unohtuneen maasähköadapterin perään. Adapteri löytyi hienosti roikkumasta siitä sähkötolpasta, johon olimme sähköjohdon kytkeneet. Veneessä kannattaisi olla useampi adapteri jemmassa, sillä niiden unohtaminen satamaan tuntuu …

Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Nauvo, kansainvälisiä tuulia Turun saaristossa

Paraisten Portilta jatkoimme länteen päin ja reittietapiksi valikoitui Nauvo. Kumpikaan meistä ei ole käynyt Nauvossa aikaisemmin ja ehkä siksi Nauvon sataman suuruus hämmästytti meidät. Nauvoa lähestyttäessä itse satamaa ei voi nähdä, vaan se on suojassa poukamassa. Saapuvia veneitä on ottamassa vastaan satamatyöntekijä, joka kertoo veneelle vapaan kiinnityspaikan. Myös laiturilla on veneilijöitä auttamassa satamatyöntekijä, joka pitää …

Purjehtiminen Ruoka ja juoma

Pizzaa Paraisten Portilla

Purjehtimiseen olen tutustunut pari vuotta sitten aviomieheni innostuttua purjehtimisesta. Olen purjeveneessä enemmän tai vähemmän ohjattava, ja yhä vieläkin eri satamissa vieraileminen on minulle päivän kohokohta. Tällä kertaa lähdimme aamulla aurinkoisesta Rosalasta kohti Paraisten Porttia. Meri oli lähes tyyni eli kahden metrin tuulen vallitessa ei kukaan käyttänyt purjeita. Moottorilla ajaen matka kesti hieman alle neljä tuntia. …