Skolsvenskan – har man lärt sig svenska eller inte?
Olen tietoisesti vältellyt ruotsinkielisiä revyitä tähän hetkeen asti, sillä en ole uskonut kielitaitoni riittävän usein nopeatempoisen revyyn seuraamiseen. Toisaalta revyyn hyvänä puolena on se, että aiheiltaan se usein seuraa lehdistössä pinnalla olevia keskusteluja ja aikakauden ilmiöitä. Tämän lisäksi nykyään korvataan puheessa yksittäisiä sanoja tai termejä englannin kielellä, mikä myös osaltaan helpottaa revyyn seuraamista. Fina pipor oli siis minulle ensimmäinen Svenska teaternin esittämistä revyistä, jota olen tohtinut lähteä katsomaan. On pakko myöntää, että ennen esityksen alkua pohdin, olisiko minulla ollut jotain parempaakin tekemistä kahden ja puolen tunnin ajaksi.
Revyyn päästyä vauhtiin energisen laulun, tanssin ja taustalla soittavan bändin avulla, en katunut hetkeäkään päätöstäni lähteä seuraamaan esitystä oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Revyytä kannattaa mennä katsomaan ihan jo pelkästään äärettömän taitavasti ja kauniisti laulavan Emma Klingenbergin vuoksi. Hänen upeasta äänestään on yleisö päässyt nauttimaan jo Lillanin Once-musikaalissa, jossa hän esiintyi naispääosassa. Fina Piporissa erityisesti Sjörapport-sketsi osoitti lahjakkaan laulajan taidot, toki kaikki laulunumerot hänen esittämänään kuulostivat hienolta.
Oli revyyssä toki kohtansa, jolloin täysin suomenkieliselle eivät esityksen hienoudet avautuneet. Eri puolella Suomea puhuttavat ruotsin kielen murteet eivät välttämättä sanastonkaan takia ole tuttuja. Itse kuuntelin näissä tilanteissa lähinnä puheen erilaista rytmitystä. Olikin hauskaa kuunnella, miten erilaiselta ruotsin kieli kuulostaa eri puolilla Suomea, vaikka murre-erot tulivat varmasti karrikoiden esille. Samoin revyyn alun Kimito kinuskin ahmiminen oli puuroisena puheena mahdotonta seurata. Tosin tämä taisi olla tarkoituksenakin, äidinkielestä huolimatta.
Stan Saanila ja Andre Wickström olivat kirjoittaneet kokonaisuutena varsin toimivan revyyn Svenska teaternin lavalle. Ainoa kohta, jolloin revyyn tahti hieman hidastui, oli välittömästi toisen puoliajan jälkeen seuranneissa laulukisoissa. Revyystä katosi iskevyys, joka kyllä palautui myöhemmin toisen puoliajan kuluessa. Omiin suosikkeihini kuului presidenttiehdokkaiden vertailu, Carola Häggvistin haastattelu, Ahvenanmaan brändäys sekä loppusketsi, jossa naureskeltiin ajatukselle viimeisestä suomenruotsalaisesta. Erityisen ihastuttavaa oli loppukohtauksessa mainittu tervehdys suomenkielisille katsojille. Kiitos, että otatte myös meidät joukkoonne.
Lähtiessäni ulos hienosta Svenska teaternin salista koin olevani etuoikeutettu. Minulla oli mahdollisuus päästä nauttimaan Suomen vanhimman ammattiteatterin syksyn revyystä pimenevässä syksyisessä illassa. Etuoikeutettu koin olevani myös siksi, että olen saanut opiskella peruskoulun ja lukion aikana toista kotimaista kieltä. Ilman pakkoruotsin opiskelua olisin tuskin ikinä astunut jalallani Svenskanin upeaan teatterirakennukseen. Ja mitä kaikkea hienoa ja mahtavaa minulta olisikaan jäänyt silloin kokematta! Siksi siteeraan ruotsin kielen opiskelun puolestapuhujaa Juha Hurmetta, tosin pilke silmäkulmassa: ”Opetelkaa ruotsia, juntit.”
Kiitos tekstistä! Sitä lukiessa mieleen nousi monenlaista. Mietin meidän suomenkielisten syvältä kumpuavaa haluttomuutta oppia toista kotimaista, pelkoa ja epävarmuutta käyttää ruotsin kieltä ja tutustua ruotsinkieliseen kulttuuriin… esim. englantia puhuessa eivät kielivirheet ja kömpelyydet ehkä niin pelota, mutta ruotsia ei samalla lailla uskalleta yrittää. Ihanaa ja raikasta, että sinä loikkaat kielimuurin yli!