Helsingin kaupunginteatterin Pientä merenneitoa ei ole kehuttu turhaan.
Istuin viime viikolla katsomassa Pienen merenneidon uusintaennakkoa kultaposse-halpislipulla. Kultaposse-lippuja myydään valikoituihin kaupunginteatterin esityksiin etukäteen ilmoitettuna ajankohtana. Liput maksavat vain 5 euroa kappale, mutta niiden saaminen tähän hintaan vaatii hieman onnea ja omaa aktiivisuuttakin. Peruslippujen hinnat musikaaleihin ovat mielestäni liian korkeat verrattuna muuhun kulttuurikenttään. Toisalta kaupunginteatterin produktiot ovat yleensä upeita ja viimeisteltyjä elämyksiä. Tähän vaikuttaa suuresti nykytanssiryhmä Helsinki Dance Company taitavine tanssijoineen. He todella saavat esityksen kuin esityksen elämään.
Tällä kertaa istumapaikkani sijaitsi aivan katsomon oikeassa laidassa, josta ei ollut suoraa näkyvyyttä lavalle. Tämän vuoksi Arielin uimakohtaukset jäivät osittain sivuverhon varjoon. Muu lavalla tapahtunut toiminta näkyi hyvin ja erityisesti Ursulan mustekalalonkerot olivat hienoa katsottavaa. Sama pitää paikkansa merenneitojen liikkeessä, joka oli varsin vaikuttavaa.
Solistit suoriutuivat rooleistaan mainiosti, mutta yleisön aplodien perusteella lavalta erottui kaksi ehdotonta suosikkia: Pärsky ja Chef Louis. Pärskyn rooliin oli valittu aivan loistava lapsinäyttelijä, jonka esitys räjäytti pankin. Valitettavasti näyttelijän nimeä ei näkynyt teatterin lämpiössä. Chef Louis oli myös erinomaisen hauska roolissaan. Kokonaisuutena ennakon miehitys oli valittu huolella ja esitys oli muutenkin valmiin ja sujuvan oloinen.
Ilokseni voin todeta, että musikaalin äänenvoimakkuus oli palautettu sopivalle tasolle. Olin varmuuden vuoksi ottanut mukaani korvatulpat, sillä edellisessä musikaaliproduktiossa jouduin väliajalla pyytämään korvatulpat vahtimestarilta. Esiintyjät olivat kaikki taitavia laulajia, joten esityksen vetovoimaa ei ole tarvetta lisätä kääntämällä äänen volyyminapit kaakkoon. Harvoin taputan seisaaltani, nyt tein niin.