Hangö Teatertreff: Porn Horror Musical 2
Olin enemmän kuin varuillani ostettuani lipun esitykseen Porn Horror Musical 2. Olin vuosi sitten keväällä ollut katsomassa Teatteri Viiruksessa kirjaimellisesti rajoja rikkovaa esitystä, jonka jälkeen jouduin pohtimaan omaa suhdettani teatteriin. Perinteisen tekstiin perustuvien näytelmien lisäksi on olemassa performatiivista teatteria, jota yleensä voi nähdä pienien teatteriryhmien ohjelmistossa. Porn Horror Musical 2 oli lähes nimensä veroinen. Kolme kertaa toistuvat asetelma isäpuolien ja teini-ikäisen tyttärien seksikohtauksesta vaati myös katsojilta paljon. Näytelmän yksittäiset vuorosanat oli todennäköisesti poimittu todellisista pornoelokuvista, kuten myös näyttelijöiden tapa liikkua ja ottaa kontaktia yleisöön. Yhden asetelman aikana itse akti levisi myös katsomon puolelle niin, että näyttelijät ottivat yleisöstä ihmisiä mukaan esitykseensä. Yleisö, joka pitäen tapahtuman hengen mielessä, oli siis varsin valveutunutta ja varmasti tiesi, mitä odottaa. Silti ylenpalttinen naureskelu seksiakteille tuntui ennemmin ryhmäpaineen luomalta pakokeinolta pois tilanteesta, joka tuntui epämiellyttävältä kaikilla tavoin.
Lavalla tapahtui kaksi kertaa kaksi raiskausta. Tämän tapahtuessa yleisön into naureskella tapahtumille laimeni. Katsomoon levisi ensin viileän odottava tunnelma. Jollain tapaa yleisö oli tilanteessa tirkeistelijän roolissa. Joka tapauksessa seksi ilman suostumusta on aina raiskaus ja tämä tuntui olevan katsomon puolella hyvin tiedossa. Näyttelijöiden ilmeet ja eleet lavalla jatkuivat samanlaisina kuin aikaisemmin. Yhtäkkiä näytelmä ei enää ollutkaan hauska. Eritteiden lentäessä jopa katsomon puolelle mieleeni nousi 80-luvun alkupuolella kohauttanut Jumalan teatteri. Näyttelijöiden luoma eritekaaos alkoi yksinkertaisesti oksettaa, ja itse jouduin katsomaan näyttelijöiden ohi. Huomasin, etten suinkaan ollut ainoa, joka näin toimi.
Järjestäjät olivat ylitäyttäneet katsomon, ehkä jopa tietoisesti. Joka tapauksessa kylki kyljessä istuminen ei ole kovin perinteistä suomalaisessa teatterimaailmassa. Ylärivillä oli vaikeuksia saada jalkoja mahtumaan alempana istuvan katsojan taakse. Yleisö joutui tahtomattaan fyysiseen kontaktiin keskenään, sillä katsomossa ei voinut valita istua väljemmin. Yli kaksi tuntia kestänyt paneminen koetteli kaiken muun lisäksi myös katsojien kykyä istua kovilla puupenkeillä. Pettymyksekseni näytelmän alussa luvattua väliaikaa ei koskaan tullut. Ratkaisulla pidettiin näytelmän intensiteettiä, jota tuskin olisi saatu rakennettua enää uudelleen. Jouduin jonkin verran odottamaan näytelmän nimessä luvattua kauhua. Välillä tosin tuntui siltä, että kauhu oli enemmän katsomon puolella, sillä salista ei voinut lähteä pois kesken esitystä. Lähes yksinomaan kulttuurityöntekijöistä muodostuvan yleisön luomat normit määrittivät säännöt toiminnalle. Ainoastaan yksi ihminen poistui kaksi tuntia kestäneen aktin aikana.
Kaiken perinteistä moraalikoodistoa rikkovan panemisen jälkeen näytelmän todellinen sanoma saattoi jäädä vähemmälle huomiolle. Viimeinen toisto tarinasta oli hengeltään täysin erilainen. Kaikki lavalla olevat hahmot otettiin mukaan yhteiseen tekemiseen. Näyttelijät katsoivat toisiaan silmiin ja hyväksyivät kaikki mukaan. Lavalta välittyi voimakas tunne siitä, että jokainen on riittävän hyvä. Jokainen kelpaa mukaan.